torstai 10. syyskuuta 2015

Kevon yöreissu


Vaellus muuttuikin yhden yön reissuksi Kevon luonnonpuistoon ajanpuutteen takia. Vaikka haaveilinkin kovasti kolmen yön reissusta, yhden yön pikavisiitti Kevolle kelpasi oikein hyvin. Ainakin pääsi käymään vaeltamassa tänäkin kesänä!

Koska kuvia on luonnollisestikin paljon (nyt niitä on vielä enemmän kuin normaalisti, koska Kevon alue on ympäristöltään uskomattoman kaunista ja jylhää, ja siihen lisäksi vielä ruska...) kirjoitan tämän reissun parissa osassa ja teen vielä erikseen postauksen maisemakuvista. Kuvat eivät muuten ole järjestyksessä.

 

Starttasimme vaelluksen Utsjoen Kenestuvilta, joka on normaalisti Kevon reitin päätepiste, ja kävelimme kelometsän halki Silkeáiville, ensimmäiselle nuotiopaikalle. Kevolla on se hyvä puoli että siellä on jopa parin kilometrin välein nuotio- ja leiripaikkoja - Kevon maasto on paikoittain hyvin vaativaa kuljettavaa, ja pariinkin kilometriin meni jopa 1,5 tuntia kulkea.



Silkeáivilta jatkoimme matkaa seuraavalle leiripaikalle läpi ruskaisen vaivaiskoivupellon. Meillä kävi tuuri, sillä ruska oli pari yötä aiemmin "puhjennut kukkaansa" ja punaisen eri sävyt erottuivat kauniisti muun värimaailman seasta.

Valitettavasti seuraavan leiripaikan nimi on hankala kirjoittaa, enkä edes muista koko nimestä muuta kuin lopun "hoitaja"- sananpätkän, mutta kartan mukaan se sijaitsi Buvrrásjávrin tienoilla. Oli aika kamala huomata kuinka monta telttaa noille taukopaikoille olisi mahtunut, Kevolla mahtaa olla kovatkin ruuhkat kesäisin.



"Hoitajalle" saakka reitti oli suhteellisen helppo. Jatkoimme matkaa näköalapaikalle josta avautui jylhät maisemat suureen laaksoon. Tämän jälkeen maasto muuttui kivikkoiseksi ja ylä-sekä alamäkiä riitti. Laskeuduimme alas portaita, joissa E paluumatkalla laski olevan 170 askelmaa.




"Hoitajan" ja seuraavan taukopaikan välillä matkaa oli vaivaiset 2 kilometriä, mutta matkaan tuntui menevän ikuisuus. Kävely alkoi jo tuntua jaloissa hankalan maaston takia. 

Näimme pari vauhkoontunutta poroa matkalla nuotiopaikalle ja jäimme hetkeksi lepuuttelemaan jalkojamme. Paikalle saapui nuori pariskunta, jotka kertoivat edessä olevan kahluupaikka. Vettä olisi ainakin polviin asti syvimmillään.

Olimme E:n kanssa hieman kauhuissamme, mutta päätimme ottaa tulevan koetuksen kokemuksen kannalta. Hauskaahan siitä varmasti tulisi. En tiedä E:stä, mutta mie odotin kahluuta salaa innoissani! Riisuimme kenkämme ja housujen lahkeet käärittiin polvien yläpuolelle. Mie lähdin ensin kahlaamaan. Vesi oli jäätävän kylmää ja kivenmurikat sattuivat jalkapohjiin ja varpaisiin. Onneksi syvin kohta oli heti alussa, ja loppumatkan sai mennä varomatta lahkeiden kastumista.

Kahluupaikalta jatkoimme matkaa kohti yöpaikkaa. Maasto hankaloutui entisestään ja laskeuduimme köyttä pitkin kallion viertä, sekä astelimme alas rautaisia askelmia pitkin.

Tarkoitus oli yöpyä heinäkuussa palaneen Tapiolan kammin leiripaikalla, mutta ainoa potentiaalinen telttapaikka oli hiekkainen. Päätimme vaeltaa vielä 800 metriä seuraavalle nuotiopaikalle, mutta siellä olikin jo yksinäinen vaeltaja valmiina ja toinen telttapaikka oli turhan pieni meidän tuulitunnelillemme, joten vaelsimme takaisin Tapiolan kammille.



Oli mahtavaa saada viimeinen rinkka pois selästä. Söimme ensin ja vasta sitten ryhdyimme kasaamaan palapeliä, telttaa. 

Seuraavassa postauksessa jatkoa!
pst. näin eilen ensimmäiset revontulet.



2 kommenttia:

  1. Vau. On kyllä kivan näköstä! Tuonnehan joutaa itekki joskus lähtä :)

    VastaaPoista
  2. Ää tekee hirveästi mieli patikoimaan. Pakko ottaa suunnaksi Utsjoen sijasta Kuusamo asap. Ihania kuvia :)

    VastaaPoista